Markkinakatsaus Tapiola 10/21

Tapiola, 02100, 02110, 02120 Espoo.

Tapiola on Espoon kallein asuinalue keskimääräisen neliöhinnan perusteella. Eri asuntomyyntinettisivupalveluiden kautta haetaan myytäviä asuntoja Tapiolasta eniten Espoon alueelta.

Tapiolaan valmistui eniten asuntoja 1950- ja 1960-luvuilla. Alueen asunnot ovat enimmäkseen asuinkerrostaloja. Puistokaupunkina maineensa luoneesta Tapiolasta löytyy myös useita viheralueita, kuten Tapiolan keskuksesta pohjoiseen sijaitseva Silkkiniitty, laaja ruohokenttä, joka ulottuu Pohjois-Tapiolaan asti. Keskustan itäpuolella Otsolahden pienalueella on myös viheralueita sekä venesatama.

Kaavoitus:
Vireillä olevat asemakaavat
Tapiola, Satakielenrinne, 210432. Tapiolan keskustan asuntorakentaminen.
Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan asuntorakentaminen, joka täydentää Tapiolan uudistuvaa keskustaa ja vanhaa miljöötä. Uudisrakentamista suunnitellaan purettavan toimistorakennuksen sekä Tuultenaltaan paikalle Merituulentien eteläpuolelle.
Tapiola, Säästöniemi, 210437.
Yksitynen maanomistaja suunnittelee nykyisen asuinrakennuksen paikalle uutta asuinrakennusta sekä liiketilaa osaksi Ainoan kokonaisuutta. Kaavamuutosehdotus pyritään tuomaan kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi vuoden 2021 aikana.

Lisäksi Länsituulenaukion läheisyydessä useita vireillä olevia kaavamuutoksia.

2019 Alueen luvut:
Asukasluku: 11 030
Asuntojen määrä: 6897
Asuntojen keskipinta-ala: 65,4m2

Markkinatilanne:
Tapiolassa hinnat ovat nousseet tasaisen varmasti. Vuonna 2020 asuntojen hinnat nousivat noin 3,9% verrattuna vuoteen 2019. Kuluneena vuonna hinnat ovat nousseet hurjasti ja tähän mennessä, kasvu on ollut noin 8,4% edeltävää vuotta korkeampi. Suurena syynä tähän on uusien asuntojen kasvanut myynti. Kuluvana vuonna uusien asuntojen osuus kaupoista on reilusti yli puolet, kun vuonna 2020 uusien asuntojen osuus oli vajaa kolmannes.

Asuntoja on myynnissä Tapiolan alueella tällä hetkellä 323 kappaletta. (Päiväys: 13.10.2021)
Asuntojen huoneluvultaan yksiötä on 60 asuntoja, kaksioita 80 asuntoa, kolmioita 88 asuntoa, neliöitä ja suurempia on yhteensä 94 asuntoa.

Länsimetro on nostanut alueen houkuttavuutta. Alueen myyntiaikaa pitkittää huomattavasti uusien asuntojen ennakkomarkkinointiprosessi.

 

Vuosi 2020 keskineliöhinnat ja myyntiajat olivat (02100, 02110, 02120):

HuoneistotKeskineliöhinta €/m2Myyntiaika pvm
Yksiö6 808 €69 pv
Kaksio6 417 €174 pv
Kolmio6 152 €178 pv
4 huonetta ja yli5 760 €179 pv

 

 

 

Lähde: arvioiasuntosi.com / KVKL Hintaseurantapalvelu / Tilastokeskus (avoin tieto) / HelsinkiEtuovi / wikipedia.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *